maanantai 31. lokakuuta 2016

Brändillä 28.10.


Moikka! Pitkästä aikaa tuli kiivettyä jonkun muun kuin Musan selkään, kun olin viime viikonloppuna Kotkassa kavereita näkemässä ja käytiin samalla ratsastamassa Tytin hevosta Brändiä. 



Huomaa kyllä että oon ikuinen ponityttö, kun muut laitteli Brändiä kuntoon samalla kun minä ihan innoissani rapsuttelin ja harjailin viereisessä karsinassa pikkuista shettistammaa. Minkäs sille voin että ponit on ihania.. :D Löysin sen rapsutuskohdankin!

Brändin ratsastaminen oli aika mielenkiintoinen kokemus. Voitte kuvitella sen pienen kulttuurishokin kun viimeiseen vuoteen en ole tehnyt muutakuin ratsastanut Musalla maastossa ja nyt pitäisi pärjätä isolla hevosella kentällä. Olin kyllä ihan hukassa Brändin kanssa, mutta niin taisi olla kaikki muutkin jotka sitä kokeili, se oli meille kaikille kovin erilainen hevonen kuin ne mitä me yleensä ratsastamme. Varmasti olisi alkanut mennä paljon paremmin jos olisin voinut kokonaisen tunnin ratsastaa, mutta kun minun lisäkseni oli kolme muutakin Brändiä testaamassa joten ratsastin ehkä sen vartin verran, jonka aikana lähinnä lämmittelin sitä.







Mikä siellä selässä kokoajan niin naurattaa? Ei ole tämä ratsastus niin vakavaa!
Hupsis, jalustin näköjään väärin päin

Kiva hevonen tämä Brändi, kiitos Tytti kun saatiin tulla testaamaan! Oli myös tosi kivaa nähdä taas kavereita pitkästä aikaa, inhottavia nämä pitkät välimatkat. Vietettiin kiva perjantai-lauantai Tytin isän luona, leiriydyttiin meinaan kellariin.



Hevonen ja omistajansa ♥


torstai 29. syyskuuta 2016

Vuoden päivät

Aika menee kamalan nopeasti - meinaan tänään, 29.9.2016, tulee tasan vuosi siitä kun ekan kerran tapasin Musan.


Aloin liikuttamaan Musaa ihan sattumalta. En etsinyt mitään vuokrahevosia, sillä vuokrasin tuolloin yhtä kivaa issikkaa. Siskoni aloitti samoihin aikoihin ajamaan pientä shettistä - jeps, Ilpoa - ja pyysi minut kerran mukaan tallille, voitaisiin kuulemma lähteä yhdessä lenkille koska sillä shettiksellä oli kaverina ponitamma jolla minä voisin ratsastaa. Lähdin sitten mukaan ajatellen, että tiedossa vaan kiva pikku maastolenkki, mutta ihastuinkin siihen poniin sydänjuuriani myöten ja pian tiedustelin voisinko alkaa ihan vakituisesti ratsastamaan sillä. Lopun te sitten varmasti tiedättekin.



Silloin kun ensimmäinen vuokraponini myytiin, en uskonut kohdalleni tulevan ainakaan ihan heti toista ponia johon saisin yhtä lujan tunnesiteen kuin sen kanssa oli. Mutta sitten Musa tuli elämääni ja huomaamattani kasvatimme yhdessä lujaa sidettä, jonka tajusin vasta ponin omistajan sanoessa siitä. Kuulemma Musa on myös valinnut minut sen ihmiseksi, se oli mahtavaa kuulla. Musasta on tullut mulle hirmuisen tärkeä ja on hienoa että meillä luotto pelaa molemminpuolisesti. Jos vaan mahdollisuus tulisi niin ostaisin ehdottomasti Musan itselleni, se poni on oikea kultakimpale!

Aika äkkiä Musan liikuttamisen aloitettuani sain kuulla sen olevan tiineenä ja voi vitsi miten odottavan aika oli pitkä! Pitkän talven yli seurailin kuinka mamman maha kasvoi ja arvuuttelin varsan sukupuolta (oriahan mä veikkasin ja sehän sieltä tuli), olin tosi innoissani Musan vauvasta! Kesäloman ekana päivänä, päivänä kun valmistuin peruskoulusta, sain sitten Musan omistajalta viestin jossa oli kuva pienenpienestä orivarsasta. ♥



Koen itseni niin onnekkaaksi kun saan Musaa liikutella ja nautin joka hetkestä minkä saan sen kanssa viettää. Kamalan rakas poni ♥ Tänään menenkin taas tallille, Musan tietysti liikutan ja Ilpollakin käyn pitkästä aikaa ajamassa!

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Maastossa 11.9.

1.
Moikka! Sunnuntaina kiipesin pitkästä, pitkästä aikaa Musan satulaan ja käytiin pienellä maastolenkillä. Hovikuvaajani Silja tuli meidän mukaamme ja sai myös ratsastaa Musalla. Käytiin siis vaan yksi tienpätkä kääntymässä, kun en hirvikärpästen takia uskalla metsään mennä... Tulisi jo kunnon yöpakkaset niin niistäkin päästäisiin! Ällötyksiä.

2.
3.
4. ♥
5.
6.
7.
8.
Suosikkikuvasi?

maanantai 5. syyskuuta 2016

Kyöstikuvia & kuulumisia


Moikka! Mulla oli muutama kaveri viikonlopun yli kylässä, joten pääsin taas lainailemaan kameraa. Tällä kertaa ei kuitenkaan ole heppakuvia, vaan muutama kiva kuva meidän koirasta, Kyöstistä. Samalla ajattelin kertoa vähän kuulumisia, kun kaikennäköistä on taas tapahtunut sitten viime postauksen.

A dog is the only thing on Earth that loves you more than he loves himself. ♥

Koulu alkoi kohta kuukausi sitten - ja mä olen ollut siellä läsnä neljän päivän verran. Aika pian koulun alkamisen jälkeen sain flunssan ja lopulta päädyin ihan sairaalaan asti muutamaksi päiväksi, en tosin lenssun takia vaan kun en meinannut enää pysyä tolpillani liian matalan hemoglobiinin vuoksi. Tutkimuksissa tähän löytyi heti syy, joka tulee vaikuttamaan jonkinverran mun elämään, mutta pitäisi pysyä kurissa lääkkeiden kanssa. Olen niitä nyt muutaman viikon syönyt ja auttavat huomattavasti, mutta päätin silti keskeyttää opiskelut ja jäädä välivuodelle, kun koulunkäynti olisi tämän sairauden tässä vaiheessa takia ollut vähän hankalaa.

Tomerana

Tallilla en ole sairaalareissuni jälkeen käynyt kertaakaan, mutta tällä viikolla olisi taas tarkoitus alkaa normaalisti käymään. Nyt kun Ilpo on tullut takaisin, pääsen Musan kanssa kahdestaan maastoilemaan, kun Nemo viihtyy pikkuponin seurassa tosi hyvin. Viimeeksi tallilla kävin pitkästä aikaa ajamassa Musalla, vitsi miten poni tykkääkin siitä!


Hyvää syksyä kaikille!

lauantai 20. elokuuta 2016

Golda Fame 2002-2016 †


Taas on yksi hevosystävä matkannut vihreämmille niityille, sillä Golda jouduttiin kipujen vuoksi lopettamaan muutama viikko sitten. Tammasta ei koskaan tullut minulle erityisen tärkeä, en sen kanssa hirveästi ollut tekemisissä, mutta tietysti tämän kuuleminen suretti. Parempi kuitenkin näin, enää ei ole kipuja. ♥



torstai 11. elokuuta 2016

Nuvalainen!

Kuvista kiitos Diana Åkerlund ja Tytti Karppinen!
 Moikka! Mun osaltani kesäloma loppui eilen, ja tosi kiva kesä olikin! Loma huipentui kolmen päivän mökkireissuun parhaiden kavereideni kanssa. Oli mahtavaa päästä hetkeksi kauniin mökkimaiseman syleilyyn, pois koulun alkamisen aiheuttamasta sressistä sun muista ongelmista. Uitiin, soudeltiin Titanicilla ja Viking Linellä kumiveneillä, kuunneltiin musiikkia ja pidettiin öisin mitä kiehtovimpia keskusteluhetkiä rantakalliolla, tehtiin vaikka mitä kivaa. Toivottavasti ensi kesänäkin päästään taas yhdessä toteuttamaan tälläistä!




En olekaan tainnut missään vaiheessa mainita tulevista opinnoistani mitään. Tosiaan, aloitin eilen koulutuskeskus Salpauksessa opinnot nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajaksi, lyhyemmin nuvaksi. Se oli mulla ykköshakutoiveena, vaikken alasta oikein mitään tiennytkään enkä ollut täysin varma onko tämä oikea ala mulle, mutta kokeillaan. Ainakin näiden kahden päivän kokemuksella olen tykännyt, vaikkei tositoimiin ollakaan vielä päästy. Vaikuttaa kuitenkin kivalta ja rennolta alalta tämä! En tuntenut meidän ryhmästä etukäteen ketään, mutta jo heti ensimmäisenä päivänä tutustuin moniin ja meillä on selkeästi todella hyvä yhteishenki, vaikkei vielä kunnolla tunnetakaan.

Yritys ainakin hyvä, tässä siis lukee love :D

Huomenna taas tallille, viime kerrasta onkin vierähtänyt jo reippaasti yli viikko kaiken koulunalkamissäädön sun muun takia. Ilpo tuli viime perjantaina takaisin ylläpidosta, joten pääsen sitäkin ponia taas näkemään!


Mitenkäs teidän koulunne alkaa?

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kuvapommi torstailta

1.
2.
Moikka! Viime torstaina, 21. päivä, sain kaverini Siljan mukaan tallille. Mentiin jo aamukymmeneltä ja saatiin nopeasti kulumaan noin kolme tuntia mikä on sellainen perus aika minkä yleensä tallilla vietän. Heti alkuun räpsäistiin muutamia kuvia lähinnä Nemosta, jonka jälkeen kävin Musalla metsätiellä kävelemässä, varsa tietysti mukana.
3.
3. "Joo rapsuttele vaa mut sitä naruhöskää et laita."
4. "No okei voin harkita."
5.
6. Mamma aina niin innoissaan
7.
8.
9. Tilannekuva parhaimmillaan
10.
11.
12. ♥
13.
14.
Vauvalle tuli lenkin jälkeen väsy, eikä ihme kun niin kovasti piti juoksennella ympäriinsä tutkimassa kaikkea. Me siivottiin vielä ponien pihatto Siljan kanssa ja käytiin lämppäreitä moikkaamassa laitumella, jonka jälkeen kyyti jo saapuikin. Olipa kivaa olla pitkästä aikaa Siljan kanssa tallilla, mehän siis ennen vuokrailtiin yhdessä lähitallilla issikoita lähes päivittäin.
15.
15.
16.
17. Tallilla tosiaan on myös tämän näköinen tammavarsa
Suosikkikuvasi?