tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kuvapommi torstailta

1.
2.
Moikka! Viime torstaina, 21. päivä, sain kaverini Siljan mukaan tallille. Mentiin jo aamukymmeneltä ja saatiin nopeasti kulumaan noin kolme tuntia mikä on sellainen perus aika minkä yleensä tallilla vietän. Heti alkuun räpsäistiin muutamia kuvia lähinnä Nemosta, jonka jälkeen kävin Musalla metsätiellä kävelemässä, varsa tietysti mukana.
3.
3. "Joo rapsuttele vaa mut sitä naruhöskää et laita."
4. "No okei voin harkita."
5.
6. Mamma aina niin innoissaan
7.
8.
9. Tilannekuva parhaimmillaan
10.
11.
12. ♥
13.
14.
Vauvalle tuli lenkin jälkeen väsy, eikä ihme kun niin kovasti piti juoksennella ympäriinsä tutkimassa kaikkea. Me siivottiin vielä ponien pihatto Siljan kanssa ja käytiin lämppäreitä moikkaamassa laitumella, jonka jälkeen kyyti jo saapuikin. Olipa kivaa olla pitkästä aikaa Siljan kanssa tallilla, mehän siis ennen vuokrailtiin yhdessä lähitallilla issikoita lähes päivittäin.
15.
15.
16.
17. Tallilla tosiaan on myös tämän näköinen tammavarsa
Suosikkikuvasi?

torstai 21. heinäkuuta 2016

6.-8.7. - Saariston rengastiellä

Hiukan myöhästyi tämän postauksen julkaiseminen, laiska mikä laiska!











Kuun alussa olin perheen kanssa kolme päivää reissussa Saaristo-Suomessa, Rengastiellä. Rakastan saaristoja niin paljon, ai että olisi ihanaa asua meren rannalla. Ensimmäisen yöpymispaikkamme edessä oli pieni uimaranta ja illalla upea auringonlasku, saatiin sisarusten kanssa paljon kivoja kuvia!

Nyt kun nämä kuvat on julkaistu, voinkin samantien hyökätä uuden postauksen kimppuun. Kaverini oli tänään mukanani tallilla kuvaamassa, joten sain paljon uusia kuvia. Niitä siis sitten ensi postauksessa!

Oletteko tekin ajelleet Saariston Rengastiellä? 

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

28.6. - tallipäiväni kuvina

Moikka! Viime postauksessa lupailin tallipäiväni kuvina -postausta ja kuvailinkin sen jo heti seuraavalla tallikerralla eli viime viikon tiistaina. Tarkoitus oli tuolloin myös saada eräs kaverini mukaan, mutta aikataulut eivät sopineet yhteen joten menin yksin.


Kuljen siis tallille lähes poikkeuksetta autolla, kun matkaa on sen verran. Tallille saavuttuani heitin tavarat varustehuoneeseen ja lähdin hakemaan poneja. Musa ja Nemo olivat pihatossa ja katselin eka että mikä imppauspanta Musalla on, kun eihän se imppaa, mutta se paljastuikin kärpäspannaksi jonka tamma oli onnistunut saamaan vinksalleen.


Harjailin Musan melko pikaisesti läpi, kun hoitopaikan ympärillä pörräsi kamala määrä joitain siipiveikkoja. En yhtään tiedä mitä ne olivat, mutta eivät ainakaan pistä tai mitään. Ärsyttäviä kumminkin. Maastoon tajusin laittaa itselleni offia, olisi kyllä kannattanut Musallekin jotain laittaa kun sen verran ötökät kiusasivat. Nemo ei jostain syystä ötököitä kiinnostanut, liekö liian pikkuinen saalis!

Käytiin samalla metsätiellä, jolla ollaan aiemminkin Nemo mukana käyty. Siellä sen on turvallista kulkea vapaana kun muita siellä ei liiku. Ratsastin ilman satulaa ja mentiin siis ihan vaan käyntiä. Nemo oli tällä kertaa nätisti, ei yrittänyt näykkiä tai potkia Musaa. Kerran se halusi juomaan, taisi tulla jano kun sellaista vauhtia se spurttaili meidän perässä. Musaa kiukutti hirveästi ötököiden takia, joten jouduin pari kertaa keskustella sen kanssa kulkusuunnasta. Ei käyty kamalan pitkällä ja kotiinpäin poni sitten meni sellaista pikakävelyä että tuntui välillä aivan töltiltä!

Ylimmissä kuvissa pörriäisten riivaama odottelee leipää ja kakara löysi lelun.

Takaisin tallilla hoidin Musan pois ja päästettyäni ponit takaisin tarhaan otin talikon ja kottarit kauniiseen käteen ja siivosin pihaton. Ponit kävivät välillä pälyilemässä mun tekemisiä, mutta kärrätessäni kottaria lantalaan näin Nemon makoilemassa ja Musan laiduntamassa vähän matkan päässä. Tyytyväisiä poneja. ♥ Käytävää lakaistessa mulla oli tuollainen nätti kaveri seurana.


Vielä kyytiä odotellessa putsailin Musan harjat ja ämpärin. Lähinnä nypin ja kaivoin jouhia ja talvikarvaa irti, kun en keväällä viitsinyt sitä pahemmin tehdä koska ei siitä mitään hyötyä olisi karvanlähdön aikaan ollut. Joku päivä nuo pitäisi taas kunnolla pestä.
Valmis tallilta olin puoli neljän aikoihin, eli melkein tasan kaksi tuntia viihdyin.