torstai 29. syyskuuta 2016

Vuoden päivät

Aika menee kamalan nopeasti - meinaan tänään, 29.9.2016, tulee tasan vuosi siitä kun ekan kerran tapasin Musan.


Aloin liikuttamaan Musaa ihan sattumalta. En etsinyt mitään vuokrahevosia, sillä vuokrasin tuolloin yhtä kivaa issikkaa. Siskoni aloitti samoihin aikoihin ajamaan pientä shettistä - jeps, Ilpoa - ja pyysi minut kerran mukaan tallille, voitaisiin kuulemma lähteä yhdessä lenkille koska sillä shettiksellä oli kaverina ponitamma jolla minä voisin ratsastaa. Lähdin sitten mukaan ajatellen, että tiedossa vaan kiva pikku maastolenkki, mutta ihastuinkin siihen poniin sydänjuuriani myöten ja pian tiedustelin voisinko alkaa ihan vakituisesti ratsastamaan sillä. Lopun te sitten varmasti tiedättekin.



Silloin kun ensimmäinen vuokraponini myytiin, en uskonut kohdalleni tulevan ainakaan ihan heti toista ponia johon saisin yhtä lujan tunnesiteen kuin sen kanssa oli. Mutta sitten Musa tuli elämääni ja huomaamattani kasvatimme yhdessä lujaa sidettä, jonka tajusin vasta ponin omistajan sanoessa siitä. Kuulemma Musa on myös valinnut minut sen ihmiseksi, se oli mahtavaa kuulla. Musasta on tullut mulle hirmuisen tärkeä ja on hienoa että meillä luotto pelaa molemminpuolisesti. Jos vaan mahdollisuus tulisi niin ostaisin ehdottomasti Musan itselleni, se poni on oikea kultakimpale!

Aika äkkiä Musan liikuttamisen aloitettuani sain kuulla sen olevan tiineenä ja voi vitsi miten odottavan aika oli pitkä! Pitkän talven yli seurailin kuinka mamman maha kasvoi ja arvuuttelin varsan sukupuolta (oriahan mä veikkasin ja sehän sieltä tuli), olin tosi innoissani Musan vauvasta! Kesäloman ekana päivänä, päivänä kun valmistuin peruskoulusta, sain sitten Musan omistajalta viestin jossa oli kuva pienenpienestä orivarsasta. ♥



Koen itseni niin onnekkaaksi kun saan Musaa liikutella ja nautin joka hetkestä minkä saan sen kanssa viettää. Kamalan rakas poni ♥ Tänään menenkin taas tallille, Musan tietysti liikutan ja Ilpollakin käyn pitkästä aikaa ajamassa!

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Maastossa 11.9.

1.
Moikka! Sunnuntaina kiipesin pitkästä, pitkästä aikaa Musan satulaan ja käytiin pienellä maastolenkillä. Hovikuvaajani Silja tuli meidän mukaamme ja sai myös ratsastaa Musalla. Käytiin siis vaan yksi tienpätkä kääntymässä, kun en hirvikärpästen takia uskalla metsään mennä... Tulisi jo kunnon yöpakkaset niin niistäkin päästäisiin! Ällötyksiä.

2.
3.
4. ♥
5.
6.
7.
8.
Suosikkikuvasi?

maanantai 5. syyskuuta 2016

Kyöstikuvia & kuulumisia


Moikka! Mulla oli muutama kaveri viikonlopun yli kylässä, joten pääsin taas lainailemaan kameraa. Tällä kertaa ei kuitenkaan ole heppakuvia, vaan muutama kiva kuva meidän koirasta, Kyöstistä. Samalla ajattelin kertoa vähän kuulumisia, kun kaikennäköistä on taas tapahtunut sitten viime postauksen.

A dog is the only thing on Earth that loves you more than he loves himself. ♥

Koulu alkoi kohta kuukausi sitten - ja mä olen ollut siellä läsnä neljän päivän verran. Aika pian koulun alkamisen jälkeen sain flunssan ja lopulta päädyin ihan sairaalaan asti muutamaksi päiväksi, en tosin lenssun takia vaan kun en meinannut enää pysyä tolpillani liian matalan hemoglobiinin vuoksi. Tutkimuksissa tähän löytyi heti syy, joka tulee vaikuttamaan jonkinverran mun elämään, mutta pitäisi pysyä kurissa lääkkeiden kanssa. Olen niitä nyt muutaman viikon syönyt ja auttavat huomattavasti, mutta päätin silti keskeyttää opiskelut ja jäädä välivuodelle, kun koulunkäynti olisi tämän sairauden tässä vaiheessa takia ollut vähän hankalaa.

Tomerana

Tallilla en ole sairaalareissuni jälkeen käynyt kertaakaan, mutta tällä viikolla olisi taas tarkoitus alkaa normaalisti käymään. Nyt kun Ilpo on tullut takaisin, pääsen Musan kanssa kahdestaan maastoilemaan, kun Nemo viihtyy pikkuponin seurassa tosi hyvin. Viimeeksi tallilla kävin pitkästä aikaa ajamassa Musalla, vitsi miten poni tykkääkin siitä!


Hyvää syksyä kaikille!